-38% Sale!

Syvä uni – ovi alitajuntaan

Original price was: 52,00 €.Current price is: 32,00 €.

Syvä uni – ovi alitajuntaan meditaatioäänitesarja 3x60min.

Äänitteestä on tarjolla kolme 60 min. versiota, joista ensimmäinen vie sinut syvään unen näkemisen tilaan ja aivosi ja kehosi rentoutuvat päivän paineista kuin itsestään.

Toinen äänite sisältää lisäksi suggestioita helpompaan nukahtamiseen.

Kolmas versio ohjaa sinut selkounien näkemisen tilaan. Tästä tarkemmin alempana.

Share

Kuvaus

Jokainen, jolla on ollut nukahtamisvaikeuksia tietää kuinka vaikeaa nukahtaminen voi olla, varsinkin jos mieli on rauhaton ja nukahtamisesta tulee pidempiaikainen ongelma. Tämän äänitteen kautta nukahtaminen sekä helpottuu että nopeutuu huomattavasti.

Äänitteen teho perustuu aivojen erilaisiin värähtelytaajuuksiin, erilaisissa tietoisuuden tiloissa.

Kun mieli on Beta-taajuudella 16-30Hz on mieli hyvin aktiivisessa tilassa ja huomiomme on todennäköisesti kohdistunut johonkin tiettyyn päivätietoisuuden askareeseen, kuten opiskeluun, kirjan lukemiseen tai vastaavaan.

Alfa-taajuus 8-15Hz edustaa rentoutumisen ensimmäisiä vaiheita, olemme rentoina mutta vielä hereillä, samaan aikaan mieli alkaa virittyä kohti meditatiivisempaa tilaa.

Theta-taajuus 4-7Hz herättää meissä mielikuvituksen voiman sekä luovuuden. Mieli avautuu alitajunnan tasoille ja intuitiomme voi aktivoitua vahvemmin käyttöömme. Tällöin mieli on erittäin avoin suggestioille ja itsehypnoosille, ja tätä tietysti hyödynnämme tässä meditaatioäänitesarjassa.

Delta-taajuus 0,1-3Hz edustaa syvän unen jaksoa, jolloin ei enää nähdä unia. Mikäli tämä vaihe puuttuu unestasi, et herää levänneenä vaan tunnet itsesi aamulla varsin uupuneeksi ja väsyneeksi. Delta-taajuus on myös varsin syvän meditatiivisen tilan taajuus, tilan jossa mieli on hiljentynyt ja puhdas tietoisuus on astunut esiin.

 

Miten äänite toimii?

Äänite ei itsessään tuota esim.  0,1-3Hz Delta-taajuutta vaan aivot saadaan tuolle taajuudelle soittamalla vasempaan korvaan esim. 98Hz taajuutta ja oikeaan 100Hz taajuutta. Ero on tuolloin 2HZ johon aivot virittyvät itsestään, sillä ne yrittävät tuoda tasapainon kahden eri taajuuden välille ja alkavat siten värähdellä 2Hz taajuudella. Eli lopputuloksena sinun aivoissasi värähtelee eri taajuus kuin korvissasi.

TÄMÄN TAKIA ÄÄNITTEEN TOIMIVUUS EDELLYTTÄÄ EHDOTTOMASTI KUULOKKEIDEN KÄYTTÖÄ!

Äänitteissä hyödynnetään ns. ”Binaular Beats” -tekniikkaa sen toimivuudesta on tehty paljon tieteellisiä tutkimuksia. Googlen avulla löydätte aiheesta tarvittaessa runsaasti lisätietoa.

Äänitteillä voimme edesauttaa aivoja virittymään joko uneen, meditaatioon tai jopa selkounien näkemisen tilaan.

Kun mieli avautuu alitajunnantasolle, on mieli avoinna myös suggestioille, silloin voimme uudelleenohjelmoida alitajuntaamme. Voimme korvata esim. uskomuksen ”minä en osaa nukahtaa” uudella paremmalla ajatuksella ”minun on erittäin helppo nukahtaa ja siirtyä syväunen alueelle”.

Tiesitkö että alitajunta ohjaa meidän päivittäisiä valintojamme 95 prosenttisesti?

Tämän takia on ensiarvoisen tärkeää kyetä muuttamaan haitallisija alitajuisia ajattelumallejamme.

 

Mitä selkounet ovat?

Selkounet ovat unen näkemisen tila, jossa tiedostat näkeväsi unta ja jos tiedostat näkeväsi unta voit alkaa hallita sitä mitä unessasi tapahtuu.

Kolmas ääniteversiomme ohjaa sinut uneen ja suggeroi sinut tiedostamaan paremmin, että todellakin nukut. Äänite ei vain tuo suggestioita vaan herättää sinua myös unessasi juuri sopivasti tiedostamaan unen näkemisen tilan.

Miksi haluaisit hallita uniasi tai tiedostaa unen näkemisen tilan?

Ajattele, näet painajaista ja kesken painajaisen tiedostat näkeväsi unta niin painajainen ei enää vaikutakaan sinuun negatiivisesti koska tiedostat näkeväsi unta. Uni voi jatkua, mutta et enää reagoi siihen pelolla. Seuraavassa vaiheessa voit alkaa tiedostamaan unen näkemisen vieläkin selkeämmin ja ymmärrät että kaikki mitä unessa koet, on oman mielesi tuotosta. Nyt sinusta tulee täysin tietoinen unennäkijä ja voit tehdä unessasi mitä ikinä haluat. Vain mielikuvituksesi on rajana.

Tämä unien hallinta voidaan johtaa myös päivätietoisuuteen, sillä tietoisuutesi laajenee suunnattomasti tämän myötä. Tarkoittaen että todellinen henkinen herääminen voi tapahtua sinulle nyt huomattavasti helpommin, sillä kaikessa on viimekädessä kyse tietoisuuden jalostumisesta.

 

Oston jälkeen pääset lataamaan ostamasi äänitteet omatilisivun hallintapaneelista kohdasta lataukset.

Lataa äänitteet ensin tietokoneelle ja siirrä sitten esim. mobiililaitteellesi.

Kaikki äänitteet ovat kukin 1h mittaisia, joten lataus voi kestää hetken aikaa, riippuen nettiyhteytesi nopeudesta.

On ehdottoman tärkeää hyödyntää kuuntelussa laadukkaita kuulokkeita.